Koko pitkä talvi on odotettu, että alkaa kesäloma ja nyt ei olekaan sitten mitään tekemistä. Toisaalta on ihanaakin, kun ei ole mitään tekemistä. Ihminen tarvitsee myös joutenoloa.
Ei hätää. Tässä on koottu parhaita ideoita mitä tehdä kesällä. Voit myös kesää odotellessa tehdä itsellesi listan mitä kaikkea haluat tulevana kesänä kokea. Katso sitten kesän jälkeen mitä kaikkea ehdit kesän aikana kokea.
Mitä tehdä kesällä ulkona?
- Valvo myöhään ja odota että aurinko nousee tai herää aikaisin katsomaan auringonnousua
- Ulkoile, pyöräile, kävele, juokse ja ui
- Suomen luonto on kesällä parhaimmillaan. Tutustu luontopolkuihin, luonnonpuistoihin, kansallispuistoihin. Oletko kuullut hiidenkirnuista? Ne ovat myös oivallinen retkipaikka
- Yövy erämökissä tai teltassa tai nuku parvekkeella. Jännitystä elämään nukkua yksin teltassa luonnon keskellä. Vaella laavulle ja opettele tekemään nuotiolla retkiruokaa ja nokipannukahvit. Riippumatto on uusimpia tapoja yöyöä metsässä
- Tee metsäretki. Opettele tunnistamaan sieniä ja kerää sieniä, tutustu lunnon kukkiin ja kerää syötäviä kasveja. Opettele tekemään ruokaa luonnon antimista.
- Kuuntele linnunlaulua ja metsän ääniä, opettele bongaamaan lintuja.
- Lähde saaristoon retkelle. Käy majakoilla, tutustu saaristoon polkupyörän selästä
- Kokeile melontaa tai sup lautailua. Ota eväät ja yöpymistarvikkeet mukaan ja melo saareen yöksi
- Tee retkiä eri kaupunkeihin, matkusta junalla, bussilla, metrolla ja ratikalla. Tutustu kaupunkien nähtävyyksiiin
- Istu kahviloissa ja terasseilla, katsele ihmisvilinää, hymyile
- Tutustu Helsinkiin, kansallismuseo, oodi, suomenlinna, linnanmäki
- Lähde piknikille puistoon tai uimarannalle, piknik kori ja viltti mukaan.
- Syö brunssi ystävien kanssa
- Mene uimarannalle, ota uimapatja ja eväät mukaan, nauti kesäpäivästä
- Syö jäätelöä. Maistele erilaisia jäätelöitä
- Pelaa frisbeegolfia
- Pelaa minigolfia
- Kerää porukka ja pelatkaa yhdessä rantalentopalloa, pesäpalloa, koripalloa tai jalkapalloa
- Pihapeleistä krokettia, petankia, mölkkyä, heitä tikkaa
- Joogaa ulkona tai rannalla
- Kävele ilman kenkiä
- Ota kaiutin mukaan ja kuuntele musiikkia, tanssi
- Katso artisti tarjonta ja varaa liput kesäfestareille
- Makaa rannalla ja katso kun aurinko laskee
- Pese matot maton pesupaikalla
- Kokeile puistojumppaa tai joogaa
- Maatilamatkaile
- Valokuvaa
- Tee saunavihta
- Grillaa
- Hommaa ulos oikea pitsa uuni ja järjestä pitsajuhlat kavereille
- Tee kukkakimppu tai opettele tekemään seppele luonnonkukista
- Käy messuilla, esim asuntomessut
Mitä tehdä kesällä sisällä?
- Leivo mansikka kakku
- Paista lettuja tai vohveleita
- Kuuntele äänikirjaa
- Käy ravintolassa syömässä
- Tee aamu brunssi
- Pelaa lautapelejä
- Tee palapeli
- Tee raparperipiirakka tai kiisseli
- Katso netflixiä
- Pidä puutarhajuhlat tai teekutsut
- Kerää ja pakasta marjoja
- Hemmottele itseäsi. Tee kasvonaamio ja jalkahoito
- Nuku paljon ja pitkään
- Opettele jokin uusi taito tai kieli
- Ompele kesämekko
- Tee 4 tähden illallinen ystävien tai perheen kanssa
- Lue kirjoja
- Kirjoita kirje
- Soita ystäville
- Siivoa. Pyyhi pölyt. Pese jääkaappi ja sulata pakastin
- Siivoaa vaatekaappi
- Luovu turhasta ja järjestä kirpputori
- Piirrä tai maalaa
- Opettele sijoittamaan
- Tee omatekoisten jäätelö
- Pese ikkunat
- Joogaa
- Mene tansseihin
- Tee spotifyhin oma soittolista ja järjestä disco kotiin
- Tee unelmakartta
- Tee kotijumppa
- Opettelen neulomaan tai virkkaamaan
- Kierrä museot, osta museokortti
- Tee itse jäätelöä
- Pidä vanhakunnon levyraati
- Harjoittele läsnäoloa, opettele meditoimaan